UutisetTiimiKalustoHistoriaGalleriaSponsorit
Valkealasta kohtuu sijoitus hölmöilyn jälkeen

Junnucupin toinen osakilpailu ajettiin Valkealan seudulla 27.2. Valkealan talviralli sisälsi hienon reitin ja EK kilometrejakin kertyikin mukavasti hieman reilut 70km. Tiimimme lähti hakemaan hyviä pisteitä mukavasti menneen Urjalan kilpailun jatkoksi.

Ensimmäinen EK lähti jo kohtuullisen hyvin käyntiin ja olimme luokassa sijalla 3 ja yleiskilpailussa sijalla 11. Ajaminen tuntui muutenkin rennommalta ja helpommalta kuin edellisessä kilpailussa. Tähän varmasti vaikuttivat harjoituksissa Nevän Samulilta saadut ajovinkit.

Toisen EK:n lähdossä otettiin vahingossa vilppilähtö, jonka seurauksena sijoituksemme hieman tippui. Pätkä meni tosin muuten hyvin pientä risteysmokaa lukuunottamatta. Kolmannella EK:lla saimme ajettua jo yleiskilpailussa kymmenen nippuun.

Neljännellä EK:lla tuntui siltä, että ajollisesti kaikki meni nappiin yhtä pientä tilannetta lukuunottamatta ja kello oli samaa mieltä. Ajoimme luokan pohjat huikean 0.4 sekunnin turvin ja nousimme yleiskilpailussa 11. sijalle. Viidennellä pätkällä sama meno jatkui vaikkakin ajossa oli havaittavissa pientä yliyrittämistä. EK sujui kaikenkaikkiaan melko hyvin ja olimme EK-ajoissa yleiskilpailussa sijalla 3. Viidennen EK:n jälkeen nousimme yleiskilpailussa kahdeksannelle sijalle ja luokassa nousimme kolmanneksi Miika Miellyn edelle.

Viimeinen EK oli vajaat 30km pitkä, mihin päätimme lähteä täyshyökkäys päällä saavuttaaksemma Viitasen ja Liimataisen. EK lähtikin todella hyvin käyntiin, vaikka linjat olivatkin paikka paikoin hieman leveitä. Hyvä hyökkäyksemme päättyi kuitenkin lumikasaan, joka oli onneksi tehty nypyn jälkeisen vasurin ulkokurviin, sillä muuten olisimme ajautuneet suoraan männikköön. Hangessa vietimme aikaa noin puoli minuuttia, mutta onneksi pääsimme jatkamaan asiantuntevien rallikatsojien avustuksella. Lopulta sijoituimme luokan neljänneksi ja yleiskilpailussa ylsimme sijalle 12. Pikkuluokan voitti Kari Viitanen, joten onnittelut hänelle!

Automme ei onneksi saanut kuin pieniä kosmeettisia varioita kartturin puolen oveen ja takalokariin, joten pajahommian on tiedossa. Saimme kuitenkin hyvät sarjapisteet ja nousimme sarjassa kahdeksanneksi. Vaskio Racing Boys palaa taas rallipoluille junnucupin komanessa osakilpailussa.